maanantai 31. lokakuuta 2016

Videoita pihatreenistä

Tässä muutamia treenivideoita omista koirista. Vitsit Puhdistakin on kuoriutunut tosi hieno tokoilu ja agikaveri. Odotan innolla, että sen kanssa päästään kisaamaan. Tokossa sen tekemisessä on jo voimaa ja uskon, että sama voima tulee myös agilityyn kunhan varmuus tekemiseen vielä kasvaa. Puhti on koira joka miettiessään laskee vauhtia ja sitten, kun osaa niin tekee vauhdilla ja voimalla. Tykkään kovasti kyllä tuosta tyylistä. Oppiminen on nopeaa, kun ei sählätä vaan oikeasti mietitään. Mulla tulee koko ajan enemmän ja enemmän Madden isä Njodi mieleen Puhdin tyylistä tehdä.






Onneksi Katen jalkakaan ei ole vaivannut vaikka ovat nyt juosseet pihalla paljon, ja ollaan vähän treenailtukkin.



Nyt kun sain muutaman hypyn tuohon pihalle niin Ebbakin sai tehdä vähän agia. Yhtä hullu se on edelleen ;), mutta katsotaan jos tekisi aina vähän sen kanssa ja saisi sen rentoutumaan ja keskittymään hyppäämiseen vähän paremmin. Ehkä joskus vielä kisataan sen kanssa agia tai sitten ei..


Madden kanssa käytiin Lappeenrannassa kisaamassa 3 starttia. Jatkettiin samalla tyylillä 2x5 ja hyl. Nyt radat oli tosi kivan tuntuisia. Ekalta hyppyradalta en kyllä tiedä mistä se vitonen tuli, ehkä siitä kun Madde meinasi lähteä kohti putken väärää päätä, mutta sain sen kyllä käskytettyä pois sieltä. Ei se kyllä edes käynyt lähellä väärää päätä, mutta ehkä tuomari sitten antoi siitä. Ratoja ei ole videolla.
Toinen agirata oli tosi kiva, pieni mutka tuli sielläkin mutta kokonaisuus hyvä. Tokavikan hypyn rima tuli alas ja siitä 5 ja agiserti meni siinä. 
Vikalla agiradalla puomi mentiin kahteen kertaan ja toisella kerralla Madde meinasi lähteä kontaktilta ilman lupaa. Korjasi sen itsekkin eli palasi kontaktille joten siitä hyl.
Hyvä fiilis jäi. Vähän lisää treeniä ja kisoja alle niin hyvä tulee!
Tässä pihatreeniä video Maddestakin. Huomatkaa, että agia voi tehdä myös kumppareissa :D






torstai 27. lokakuuta 2016

Madden kisat ja pihatreeniä

Madden kanssa käytiin Vantaalla Ojangossa kisaamassa 3 starttia. Päivä oli pitkä ja kahden startin jälkeen olin jotenkin jo ihan valmis lähtemään kotiin. Koiria oli paljon ja päivä venyi myöhään iltaan.

Ekalta radalta tuli yksi rima alas. Tuntui, että olin koko ajan vähän myöhässä vaikkakin se ei ehkä videolta niin näykkään.

Toinen rata oli hyppäri ja se meni ihan kaahaamiseksi. Madde tuli läpi kaikista mun jarruista. Sitten kun päätin vähän painokkaammin sanoa putkijarrun niin teki kiellon putkelta..huoh. Noh tältäkin radalta siis 5.

Vika rata oli agirata ja se menikin tosi kivasti kunnes keppien jälkeen pakkovalssissa Madde meinasi  lähteä hieman kohti putkea ja kun hypyn jälkeen lähetin sen juuri siihen samaiseen putkeen jäin jotenkin hetkeksi katsomaan, että menikö se sinne. Oma rytmi meni ehkä hieman siitä sekaisin ja kun Madde tuli putkesta katsoin sitä mutta hetki sen jälkeen käänsin katseeni kohti A-ta ja Madde päätti seurata minua sen sijaan, että ottaisi A:n. Tästä sitten hyl, kun Madde ehti suorittaa A:n väärään suuntaan. Tämä rata tuntui itsestä parhaimmalle.

Kate oli mukana kisareissulla ja oli ekaa kertaa agilityhallissa mukana ( siis kisojen aikana ). Keväällä Kate kävi pari kertaa sporttiksella, kun oli juuri tullut Suomeen ja kerran taitaa muuten olla käynyt hallissa treenaamassa. Muuten ollaan käyty Ojangossa ulkona kentällä treenaamassa. Ei paljon halli Katea haitannut. Olisi halunnut hirveästi moikkailla kaikkia ihmisiä. Leikki hallissa kivasti ja osasi myös rauhoittua. Tosi hienosti kyllä!



Nyt kun on taas pihaa missä puuhastella koirien kanssa, niin koiria on helpompi treenata. Ollaan tehty  Puhdin kanssa vähän tokoa ja Kate ja Puhti on tehnyt tasamaa-agia ja puomin alastulon kontaktia. Asiat menee nopeasti eteenpin, kun voi joka päivä ottaa muutaman toiston. 
Agilityesteitä mulla ei vielä ole tai siis on mulla kepit, mutta en ole vielä niitä jaksanut pihalle virittää. Täytyy ensin hakkia ohjurit niihin. Ja pari hyppyä tilasin, siis ihan niitä muovisia "lelu"-hyppyjä. Ensi kesänä sitten nikkaroidaan parempia esteitä.

Puhti ja Kate on päässyt myös muutaman kerran hallilla käymään ja ollaan tehty vähän ohjauksiin tulemisia ja kokoamista.



                                            



















keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Muutto

Vihdoin päästiin muuttamaan isompaan taloon. Uusi koti löytyi Iitistä ja nyt Timonkin työmatka lyheni järkevän mittaiseksi. Nyt on koirilla tilaa juosta ja touhuta. Pihaa löytyy sen verran mukavasti, että ensi kesänä taitaa muutaman agilityesteen joutua nikkaroimaan.

Myös pieni pelto löytyy johon kesälampaat ovat tervetulleita. Isommat pellot kuuluvat naapurille, mutta niitä on kuulemma mahdollista saada vuokrattua. Olen kovasti jo suunnitellut kanalaa ja koirien tarhoille paikkaa. Myös ankkoja kovasti haluaisin. Katsotaan joko ensi kesäksi saisi kanalankin pystyyn.Osa pihasta aidataan nyt koirille ja katsotaan sitten aidataanko joskus koko pihaa.

Vähän täytyy seiniä maalailla ja tapetteja vaihtaa. Mutta onneksi ei ole mikään kiire, sillä talo on kyllä ihan asuttavassa kunnossa. Sitten pikku hiljaa tehdään pientä pintaremonttia.

Koirat on kovin innoissaan kun saavat juosta pihalla ja miten ihanaa onkaan, kun ei tarvitse laittaa koirille remmejä vaan voi vaan lähteä kävelemään niiden kanssa pihasta lenkille. Tätä olen kyllä kaivannut! En yhtään nauttinut kaupungissa asumisesta. Toki kyllähän siellä nuo pakolliset 2 vuotta asui, mutta nyt on mieli taas rauhallinen kun saa asua maaseudun rauhassa.

Kate satutti jalkansa juostuaan päin sellaista ojan rumpua. Onneksi päästiin säikähdyksellä ja mitään luita ei mennyt poikki, vaikka olin kyllä ihan varma kun niin kovasti kiljui ja roikotti jalkaansa tapahtuman jälkeen.
Kävin töissä ottamassa rtg kuvat varuiksi. Kuvattiin molemmat etujalat. Samalla tuli olatkin kuvattua ja kiva oli nähdä, ettei olissa ollut OCD muutoksia ja kyynärniveletkin näyttivät puhtailta :). Ei Kate kyllä ole jalkoja yhtään ontunutkaan, joten olin kyllä aika luottavaisella mielellä sen suhteen.
Humeruksen kasvulinjassa oli hieman epätasaisuutta mutta mitään muuta normaalista poikkeavaa ei kuvista löytynyt.

2 viikkoa levättiin, syötiin kipulääkettä ja käveltiin hihnassa. Onneksi sairasloma oli noin lyhyt, sillä Kate kyllä rupesi toisen viikon lopulla jo keksimään kaikenlaista pientä puuhaa, kun ei päässyt juoksemaan energiaansa pihalla.













Tässä lyhyt video Puhdin agilitytreeneistä.



maanantai 10. lokakuuta 2016

1.10 paimennuskisat Ebban kanssa

Käytiin Forssassa 1.10 tämän syksyn viimeiset paimennuskisat Ebban kanssa. Ilmoitin vielä Ebban 1-luokkaan Spky:n kisoihin, kun ei olla tarpeeksi treenattu vielä jakoa.

Lähdettiin jo aamusta Katen ja Ebban kanssa matkaan. Ajattelin katsoa 2-luokkaa samalla, kun kerta sinne asti ajelee.
Aika nopeasti kävi selväksi, että helpolla ei tällä kertaa päästä. Lampailla oli vetoja joka suuntaan ja olivat aika vauhdikkaita.

Ebba oli lähtövuorossa aika loppupäässä 1 luokkaa, joten päivä oli pitkä. Kävin koirien kanssa lenkillä ja istuskelin autossa, kun tuuli oli aika kova ja ilma viileä. Pohdin autossa istuessani monta kertaa, että pitäisikö vaan lähteä kotiin ajelemaan. Niin moni menetti lampaat myös ykkösluokassa, kun lampaat vaan päätti lähteä johonkin.

Kun Ebban vuoro tuli niin olin päättänyt lähettää Ebban vasemmalta. Viime kerrallahan Ebba lähti tosi laajasti, joten olin saanut vinkin, että kannataa lähettää vähän edestä niin ei lähtisi niin laajasti. Mutta eihän me toki oltu sillä tavalla ehditty treenata, joten Ebba lähtikin aika suoraan. Nopea käsky maahan - ja sitten uusi käsky ja Ebba lähtikin hyvällä kaarella. Annoin Ebban mennä vähän yli tasapainon ja nosto olikin aika hyvä ja suora.
 Lampaat vaan livahti ensin tolpan väärältä puolelta ympäri joten siinä sitten pyörähdettiin vähän. Ajossa sain onneksi pidettyä lampaat jotenkuten linjalla ja ekasta portista läpi. Kuljetuksessa lampaat yritti koko ajan lähteä ryysimän minusta yli vaikka Ebba oli kaukana ja tuli ihan rauhallisesti. Lampialla oli veto takaisin lähtövarikolle ja lampolan suuntaan.
Päästiin tokastakin portista läpi ja lampaat rauhoittuivatkin viimeseen kuljetuspätkään ja olin hyvällä mielin menossa häkittämään lampaita. Häkitys oli Ebballa aina onnistunut hyvin.

Mutta tällä kertaa lampaat oli päättäneet, että häkkiin ei muuten mennä. Pari kertaa lampaat oli jo puoliksi häkissäkin, kunnes johtajalammas päättikin, että ei muuten mennä ja ryysäsivät minusta yli. Aika loppui sitten häkillä.

Olin kauhean tyytyväinen, että saatiin ajettua rata läpi ja Ebba otti hyvin käskyjä vastaan vaikka lampaat olivat aika villejä.

Harmittavan paljon lähti kaarelta pisteitä pois, kun jouduin antamaan lisäkäskyjä. Kaaresta Ebba sai vain 8 p. ja kun häkiltä ei pisteitä tullut saatiin kasaan tällä kertaa 46p.

Mutta olo oli ihan kuin olisi vottanut koko kisan :D. Tavoite täyttyi kun selvittiin haastavista lampaista ja uskaltauduin yrittämään. Olin ihan puhki kun pääsin kotiin. En olekkaan noin paljon jännittänyt 15 vuoteen!

Nyt on aika jättää paimennus tauolle ja siirtää katseet agilityyn.





tässä muutamia kuvia kisoista

























Pentue suunnitelma loppuvuoteen

Suunnitelmissa on astuttaa Armi ( M.All in Armi ). Juoksua odotetaan lokakuulle.  Urokseksi valikoitui Kari Kotikosken Glencar Bruce. Bruce ...